Hiirenvirna kuivattuna kasvion sivulla – kasvion tekeminen tallentaa luonnon yksityiskohdat kauniisti.

Kasviokaverin tarina – miten innostuin kasveista ja kasvion tekemisestä

Rakkauteni kasveihin ja kasvion tekemiseen syttyi opintojen kautta. Opiskelin luonto- ja ympäristöalan perustutkintoa Saimaan ammattiopisto Sampossa, ja opintoihin kuului pienen kasvion tekeminen. Monelle se oli yksi tehtävä muiden joukossa – mutta minulle siitä tuli ovi uuteen maailmaan.

Innostuin kasveista niin paljon, että kasvio kasvoi reippaasti yli tehtävän vaatimusten. Aloin kulkea metsissä ja pientareilla silmät avoimina ja painoin mieleeni yhä uusia muotoja, värejä ja tuoksuja. Erityisen mielenkiintoni herättivät kasvit, joita ei yleensä ensimmäisenä huomata: ei vain näyttävät kukkijat, vaan myös heinät ja saniaiset.

Opintoihin kuului myös kasvitentti, jossa piti tunnistaa 70 eri lajia. Olin niin innostunut, että osasin lajit jo ennen tenttiä. Päädyinkin keräämään tenttikasvit itse ja pidin tentin muille opiskelijoille – kasvit kulkivat mukanani jopa linja-autossa.

Muistan elävästi, kuinka matkustajat kiinnostuivat kasveistani. Bussissa käytiin pieni luontokurssi spontaanisti, ja vanhemmat rouvat muistelivat ääneen omia kouluaikaisia kasvioitaan. Siinä hetkessä ymmärsin, kuinka kasvit voivat yhdistää sukupolvia ja herättää lämpimiä muistoja.

Erityisesti mieleeni jäi yksi kasvi, jonka tunnistaminen tuotti aluksi päänvaivaa: nuokkuhelmikkä. Se kuului tentissä vaadittaviin lajeihin, mutta minulle se oli täysin tuntematon. Etsin sitä pitkään, mutta tuloksetta – kunnes eräänä päivänä opettaja näytti sen minulle maastossa. Siitä hetkestä alkaen nuokkuhelmikästä tuli oma lempiheinäni.

Nykyään poimin sen mukaani lähes aina, kun se tulee vastaan. Kasviooni onkin kertynyt jo melkoinen määrä nuokkuhelmiköitä. Siinä kiehtoo edelleen se, miten vaikea se oli aluksi löytää – ja toisaalta sen kauneus: kaartuva, siro varsi ja nuokkuvat ”helmet”, jotka huojuvat hennosti tuulessa. Se on kuin pieni muistutus siitä, miten jotain erityistä voi löytyä juuri silloin kun ei enää etsi.

Tämän kokemuksen myötä syntyi Kasviokaveri – Niittyviisaan oma kasviobrändi, joka keskittyy kasvioiden tekemiseen, niiden tarvikkeisiin ja kasvien maailmaan uppoutumiseen. Kasviokaveri on kokonainen ajatus siitä, että luonnon tarkkailu, tallentaminen ja arvostaminen voi olla sekä opettavaista että rauhoittavaa.

Halusin luoda Kasviokaverin, jotta voisin tuoda takaisin sen historiaan painuneen kasvio-perinteen – kasvion, kasviston, herbaarion – jonka monet muistavat koulusta joko innostavana seikkailuna tai hieman turhauttavana projektina. Uskon, että kasviolla on edelleen paikkansa: ei vain peruskouluissa, vaan myös meidän aikuisten maailmassa. Kasvion tekeminen voi olla myös aikuisten keino rauhoittua, oppia ja tallentaa luonnon kauneutta.

Haluan palauttaa kasviolle sen arvon, joka sille kuuluu myös nykypäivänä. Se on työkalu oppimiseen, luonnon havainnointiin, keskittymiseen ja muistojen tallentamiseen. Kasvion tekeminen sopii yhtä hyvin koululaiselle kuin meille aikuisille, jotka haluamme oppia tunnistamaan kasveja ja säilyttää pieniä, merkityksellisiä muistoja – kuten nuokkuhelmikän, josta tuli minun oma kasviystäväni.

???? Kasviokaverin kasviprässit ja -setit ennakkotilattavissa nyt! Kasviokaverin kasviprässi ja prässisetti ovat nyt saatavilla ennakkotilaustarjouksella 4.7.2025 asti. Prässisetissä mukana myös kaikki tarvittava oman kasvion aloittamiseen: kasvipaperit, kiinnitysteippi ja kasviokansio.

???? Uutiskirjeen tilaajille lisäetu!
Niittyviisaan ja Kasviokaverin uutiskirjeen tilaajat saavat vielä ylimääräisen alennuskoodin.

???? Tutustu Kasviokaverin tuotteisiin verkkokaupassa

???? Liity Kasviokaverin uutiskirjeen tilaajaksi


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *